Neomarkka

Sijoitustoiminta

Neomarkan uuden sijoiutsyhtiöstrategian tavoitteena on suunnata Neomarkan sijoitusportfoliota kohti synergisia teollisia sijoituksia. Uuden strategian mukaisia kohteita odottava Neomarkan sijoitusvarallisuus on lähinnä kassavarojen aktiivista hallintaa ja tukee siten teollista toimintaa.

Synergiset teolliset sijoitukset
Uuden strategian mukaisia synergisia teollisia sijoituksia tullaan hakemaan erityisesti toimialoilta, joissa on mahdollista hyödyntää Neomarkkaan muodostuvaa teollista osaamista sekä kokemusta liiketoiminnasta Pohjoismaissa, Baltiassa ja Venäjällä. Sijoitusten tavoitteena on kohdeyritystä kehittämällä nostaa sijoitetun pääoman tuottotasoa. Sijoitushorisontti on pitkäaikainen, eikä sijoituksista irtaantumisille määritellä tiukkaa aikarajaa. Neomarkka tavoittelee tuottoa sijoituksille sekä osinkovirran että arvonnousun kautta. Ensimmäinen uuden strategian mukainen sijoitus oli Reka Kaapelin hankinta.

Uuden sijoitusstrategian myötä Neomarkan riskitaso tulee kasvamaan nykyisestä, mutta toisaalta tuotto-odotusten uskotaan olevan korkeammat. Tulevaisuuden riskitekijät tulevat jatkossa liittymään kiinteämmin vähälukuisten portfolioyhtiöiden liiketoiminnan kehitykseen ja normaaleihin liiketoimintariskeihin verrattuna tämänhetkiseen tilanteeseen, jossa Neomarkan riski perustuu laajasti hajautettuun markkinariskiin.

Noteeraamattomat sijoitukset
Neomarkka omistaa noteeraamattomien suomalaisten puhelinyhtiöiden osakkeita ja osuuksia.

Muut sijoitukset
Neomarkan sijoitusvarallisuutta voidaan sijoittaa osakkeisiin, osuuksiin, joukkovelkakirjoihin, korkoinstrumentteihin, johdannaisiin ja muihin arvopapereihin. Yhtiö voi myös omistaa ja hallita kiinteää omaisuutta ja kiinteistöosakkeita.

Takaisin